Kuulostaako tutulta:
Vastuu kasaantuu sun niskaan
Sä oot se, jolta kysytään ja joka päättää. Ja lopulta se, joka kantaa yksin kaikkea. Vaikka ympärillä on ihmisiä, jotka osaa työnsä,
vastuu ei oikeasti jakaudu – se jää sun kannettavaksi.
Minimi riittää sun tiimille
Työt kyllä hoidetaan. Mutta usein vaan se minimi – ei enempää. Ja tuntuu, että sä oot se, joka venyy. Tiimiltä ei oikein tuu ideoita pöydälle, ja yrityksen kehittäminen jää sun vastuulle. Silloin joskus, kun sille jää aikaa.
Sun on vaikeaa olla poissa
Lomapäivä ei tunnu palauttavalta. Ajatukset on töissä, missä päätökset ja vastuu odottaa sua.
Oot vähän epävarma, miten hommat hoituu sun poissaollessa, vaikka haluaisit luottaa sun ihmisiin.
Et oo yksin näiden kanssa. Et todellakaan. Näiden samojen asioiden kanssa painii perkeleen moni työnantajayrittäjä. Usein näistä ei vaan puhuta ääneen.
Näyttääkö sun työviikko tältä:
- Maanantai alkaa pienellä ahdistuksella. Viikko on vasta alussa, mutta työkuorma tuntuu jo valmiiksi raskaalta
- Työpäivien aikana sä vastaat, päätät, tarkistat ja paikkaat. Teet itse, koska se on nopeampaa kuin selittää
- Jos tiimi ei tarvitse sulta jotain, ne on hiljaa. Työt kyllä hoidetaan, mutta yrityksen tilanne tai suunta ei tunnu kiinnostavan - myös ideoiminen ja kehittäminen jää sun harteille
- Jos pidät lomapäivän, se ei tunnu palauttavalta. Ajatukset on töissä ja pieni huoli kulkee mukana: hoituuko kaikki niin kuin pitäisi.
- Perjantaina oot väsynyt. Kauppareissu matkalla kotiin on kaikki mihin pystyt vapaa-ajalla.
Kun se vois tuntua myös tältä:
-
Maanantaina et aloita viikkoa tulipalojen sammuttelulla, vaan tiedät mitä tapahtuu – ja kuka hoitaa
-
Työpäivien aikana asiat etenee ilman, että sun pitää olla koko ajan kysymässä, varmistamassa tai paikkaamassa
-
Tiimiltä tulee päätöksiä ja ideoita, eikä kaikki pysähdy odottamaan sun mielipidettä. Tiistaina suunnittelet jo seuraavan kuun strategiapalaveria koko tiimin kanssa.
-
Keskiviikkona pidät vapaapäivän ja se tuntuu oikeasti vapaalta – ei huonoa omaatuntoa etkä stressaa, miten hommat hoituu
-
Perjantaina energiaa riittää vielä viikonloppuun ja omaan elämään
Näin kokoat kapinarivit ja teet tiimistä luotettavia kumppaneita sun rinnalle
Todennäköisesti oot jo kokeillut vaikka mitä.
Kannustamista, joustamista, palkitsemista, tsemppaamista. Ehkä parempia etuja tai selkeämpiä pelisääntöjä. Nää on ulkoisen motivoinnin keinoja ja hetken nää toimiikin.
Mutta jossain kohtaa huomaat, että vaikutus jää lyhyeksi.
Vastuu palaa sulle ja arki nojaa taas liikaa yhteen ihmiseen. Siksi katse kannattaa kääntää syvemmälle - sisäiseen motivaatioon.
Sunnuntaifiilis kertoo yllättävän paljon työntekijän sisäisestä motivaatiosta.
Siitä, millä mielellä hän on tulossa maanantaina töihin sun yritykseen.
Ja se fiilis kertoo aika nopeasti, kuinka paljon vastuuta hän on valmis ottamaan.
Sisäinen motivaatio ei ole kikka eikä keino saada ihmisistä enemmän irti. Se on se perusta, jonka varaan syntyy luottamus, vastuunotto ja lopulta myös se vapaus, jota moni työnantajayrittäjä kaipaa.
Todellakin, haluan mukaan valmennukseen
Motivoin itselleni vapautta
"Mä oon todellakin tuskaillut läpi kaikki nuo yllämainitut ongelmat, mutta vuosien varrella löysin keinot työntekijöiden sisäisen motivaation vahvistamiseen. Se on helpottanut mun elämää yrittäjänä aivan järkyttävän paljon.
Suurin osa mun yrityksen työntekijöistä on viihtynyt mulla töissä yli kymmenen vuotta, mikä tarkoittaa minimaalisen vähän rekrytarpeita, tuttuja ja luotettavia työntekijöitä, joiden kanssa ideoida ja viedä yritystä eteenpäin sekä vapaampaa yrittäjän arkea mulle, kun työntekijät osaa ja ennenkaikkea HALUAA hoitaa hommat silloinkin, kun mä en ole itse paikalla.
Ja mikä parasta - motivoituneet ja sitoutuneet työntekijät, jotka on olleet pitkään mun yrityksessä, siirtävät sitä motivaatiota myös uusille työntekijöille vähän niinkuin yrityskulttuuriperintönä."
- NIINA, ENSIMMÄINEN KAPINALLINEN -
Magneettinen motivointi -verkkovalmennuksen sisältö
VIDEO #1
MOTIVAATION LAIT
Ensimmäisellä videolla kerron sulle, miksi sun kannattaa panostaa työntekijöiden motivointiin. Ymmärrät, miksi motivoituneet työntekijät ovat tärkeitä yrityksesi menestykselle. Kerron myös syvällisemmin, mitä motivaatio on ja mistä se syntyy.
VIDEO #2
MOTIVAATION VETO- JA POISTOVOIMA
Työpaikat ovat kuin magneetteja – ne vetävät puoleensa tai työntävät pois.
Toisessa videossa tarkastelemme sitä, mikä saa työntekijän syttymään, sitoutumaan ja haluamaan kasvaa juuri tässä työyhteisössä? Ja mikä puolestaan alkaa hiljaa nakertaa, viilentää intoa ja lopulta saa etsimään seuraavaa paikkaa?
VIDEO #3
TILAA ITSEOHJAUTUVUUDELLE
Ei liian lähelle... Kun onnistut magneettisessa motivoinnissa ja vetovoima pitää työntekijät lähellä, älä kuitenkaan tukahduta heitä!
Kolmannella videolla kerron, miten annat tilaa työntekijän itseohjautuvuuteen, jotta motivaatio ei mene hukkaan ja pääsette aidosti hyödyntämään sitä yrityksesi hyväksi!
#BONUS! Kesätyöntekijän motivointiopas
Saat valmennusvideoiden lisäksi kaupanpäälle kesätyöntekijöiden motivointioppaan!
Tämän kaiken saat:
🎥 3 valmennusvideota, jotka katsot omaan tahtiin
📝 Pohdintatehtäviä, jotka auttaa sua soveltamaan opit omaan tiimiin
🔥 Materiaalit käyttöösi heti
⏳ 12 kk käyttöoikeus materiaaleihin
🎁 Ilmainen bonus: Kesätyöntekijän motivointiopas
🛡️ 100 % tyytyväisyystakuu 14 päivää
🧠 Ymmärrät, miksi vastuu on jäänyt sulle ja miten korjata tilanne
⛓️💥 Vähemmän naruja sun käsissä
🧲 Keinot, joilla työntekijät ottaa vastuuta oma-aloitteisesti
💡 Ideoita pöytään muualtakin kuin sulta
🪨 Voit alkaa tukeutua sun tiimiin
🏝️ Vapaampi yrittäjän arki
Tää on sulle, jos:
✅ Tiimi tekee liian usein vaan sen minimin
✅ Ideat ja kehittäminen jää sulle, jos sille jää aikaa
✅ Poissaolo ei tunnu vapaalta, et ihan täysin luota että hommat hoituu
✅ Et jaksa enää kantaa kaikkea yksin
✅ Haaveilet tiimistä, johon voit tukeutua ja joka pyörittää yrityksen arkea myös silloin, kun sä et ole paikalla
✅ Haluat olla hyvä työnantaja ja luoda sun työntekijöille merkityksellisen työpaikan
Tää ei oo sulle, jos:
❌ Ajattelet, että motivaatio on työntekijän oma ongelma
❌ Uskot, että ihmisiä pitää vaan vahtia tai ne ei tee mitään
❌ Et ole valmis katsomaan, miten sun oma tapa johtaa vaikuttaa työntekijöiden motivaatioon
❌ Haet pikakikkaa tai taikalauseita, jotka korjaa kaiken ilman sun omaa duunia ja muutosta
❌ Haluat tiimin, joka tottelee – ei ajattele
Jos et halua kantaa kaikkea yksin enää yhtään pidempään, tee päätös nyt ja tuu mukaan Magneettinen motivointi -valmennukseen täältä:
1. KLIKKAA HINNAN KOHDALTA KASSALLE
2. VALITSE HALUAMASI MAKSUVAIHTOEHTO
3. TÄYTÄ TIETOSI JA VALITSE MAKSUTAPA (pankki- tai luottokortti, Klarna, Apple Pay tai Google Pay) JA MAKSA
4. OLET MUKANA! SAAT OHJEET SÄHKÖPOSTIISI 15 MIN SISÄLLÄ KURSSIALUSTALLE KIRJAUTUMISEKSI
Moi, mä oon Niina – ja mä en usko paskoihin motivointipuheisiin.
Mä oon ollut yli 10 vuotta työllistävänä yrittäjänä autoalalla. Sellaisessa duunariympäristössä, missä johtamisen on pakko toimia arjessa – ei teoriassa.
Mä lähdin nuorena naisena johtamaan miesvaltaista tiimiä, ja rehellisesti: alku oli aika kaukana motivoituneesta tiimistä tai omasta yrittäjän vapaudesta. Vastuu oli mulla, kaikki päätökset kulki mun kautta ja tuntui, että firma kaatuu jos oon päivänkin pois.
Ja samaan aikaan mä ajattelin, että tää nyt vaan kuuluu yrittäjyyteen.
Lopulta burnout pysäytti mut, ja siinä kohtaa oli pakko katsoa rehellisesti, mikä oikeasti mättää. Ja se ei ollut mun työntekijät.
Vaan siinä, miten mun johtaminen vaikutti siihen, halusiko kukaan oikeasti ottaa vastuuta.
Kun mä aloin muuttaa sitä, miten johdan – enkä yrittänyt enää “motivoida” väkisin – alkoi tapahtua jotain ihan muuta.
Ihmiset alkoi ottaa vastuuta ilman jatkuvaa varmistelua. Jokainen päätös ei enää palannut mun pöydälle. Ja ensimmäistä kertaa yritys toimi myös silloin, kun mä en ollut paikalla - pidin ensimmäisen neljän viikon kesäloman neljä vuotta sitten!
Nyt haluan jakaa muille työllistäville pienyrittäjille mun opit tältä matkalta, tervetuloa mukaan Johtajuuskapinaan!
- Niina Ahlgren, ensimmäinen kapinallinen